Näin unta, jossa oli sota käynnissä. Tapoin taksinkuljettajan tai ainakin taksinkuljettajaksi pukeutuneen miehen, joka yritti tunkeutua meille. Se ei huomannut mua heti, Teppo sai sen hämääntymään. Ammuin kodinhoitohuoneesta neljä luotia. Taksinkuljettaja ei ehtinyt ampua ollenkaan.

Myöhemmin keskityin liikaa oman aseeni käyttöön enkä siksi tajunnut väistää luotia, joka osui mun sydämeeni. Näin edessäni pienen ruudun, joka näytti, että pulssini oli 33. Siitä myös kuului jotakin sen suuntaista, etten saa koskaan tietää, mikä on mun viimeinen sydämenlyöntini. Herätin itseni.

---

Oon jo tänään ehtinyt tuntea itseni aika nörtiksi (ja harvemminpa tunnen), koska väänsin järjestelmäasetuksia niin, että sain netin taas toimimaan. Iskä taisi eilen muuttaa niitä, jotta se sai siirretyksi mun koko tunnukseni vanhalta koneeltani tälle MacBookille. Itse pistin Fragilen soimaan ja luin suomen kieltä samalla, kun se rötkötti koneiden kanssa tossa lattialla ja yritti hoitaa tän jutun kuntoon. Oltiin yritetty tätä jo aiemmin, mutta jostain syystä yhteys koneiden välillä katkesi (suunnilleen siinä vaiheessa, kun latausta oli mennyt parisen tuntia ja oli vielä tunti jäljellä), eikä saatu kaikkea siirretyksi. Tällä kertaa yhteyttä ei meinattu saada edes muodostettua. Mutta nyt tässä siis on kaikki niin kuin ennenkin, ah.

---

Tänään on täydellinen päivä kuunnella Synchestraa ja mennä kirjastoon. Lue: kesä.

Mun unirytmini on ollut tässä nyt semmonen, että meen suunnilleen neljältä nukkumaan ja herään silloin, kun kännykkään tulee häläri, jonka sanoman tiedän olevan "SYÖMÄÄN!" Siis siinä kahdentoista ja yhden välillä. Sitten mulle toivotetaan huomenta ja minä vastaan että päivää. Tänään äiti teki poikkeuksen ja päätti herättää mut ennen kymmentä aamupalalle, huraa. Olin jo ehtinyt luulla, ettei se enää tekis niin. Olin soittoon herätessäni myös ihan sekaisin, koska vaihdoin eilen uuden kännykkäni soittoäänen Nokia Tunesta johonkin, enkä tunnistanut ääntä kännykäksi tai miksikään muuksi. Olin juuri nähnyt ihan hiton mielenkiintoista unta, minkä sentään tajusin siinä tilassa – harmi vain, etten muistanut siitä silloinkaan mitään.

Toissayönä näin unta, jossa olin ilmeisesti aiemmin suunnitellut murhaa. Myöhemmin selitin, että olin tehnyt niin, koska olin luullut nähneeni vain unta. Siis tiesin, ettei siitä olisi minulle mitään haittaa. Sitten paljastuikin, että uneni oli ollut oikeasti todellisuutta. Myönsin, että tämä pelkkä omassa päässäni ollut suunnitelma oli syy siihen, miksi eräs toinen päätti ampua minua ja muutamia muita lukiolaisia koulussamme. (En osaa sanoa, miksi ajatuksillani oli olevinaan jotain merkitystä.) Olimme kaikki samassa huoneessa, en tiedä miksi. Kaikki muut kuolivat paitsi minä (ja ampuja); paitaani jäi vain muutamia reikiä. Se oli äärimmäisen mystistä, tuijottelin niitä unen aikana jatkuvasti. Sitten me kaksi eloonjäänyttä menimme alakertaan ruokalaan, jossa tapahtui jotain. Luulin tietäneeni, kuka ampuja oli – ohimennen mainittuna eräs tyttö – mutta myöhemmin tapasin hänet koulun pihassa – jossa liehui lippu puolitangossa – ja niinpä jouduin kyseenalaistamaan omat muistikuvani. Omituista oli myös se, että muutama ammuttu oli myös pihalla ihan elävänä. (Mitähän vitun Lynchiä tää oli olevinaan.)

Jossain vaiheessa puhuin jonkun toisen kanssa ja totesin hänelle, että kun minua ammuttiin, olin ajatellut vain jotain julkisuuteen liittyvää. Hän tunnusti miettineensä samaa. (Tästä keskustelusta päätellen paikalla oli ollut joku toinenkin tyyppi, joka oli säilynyt hengissä, tai sitten hän oli itse ampuja.) Muutenkin koko homma oli unessani jotenkin epäilyttävän siistiä. Oli hieno kokemus tulla ammutuksi – ja etenkin vielä elää sen jälkeen.

Näin ton unen tosiaan American History X:n katsomisen jälkeen. Pitäisi kyllä oikeasti katsoa aina ennen nukkumaanmenoa jokin leffa, jotta mun alitajuntani syöttäisi mulle lisää mielenkiintoisia kuvia. Mistäköhän saisin lisää epäloogisuutta ja hauskoja käänteitä? Mun uneni on nimittäin yleensä omituisen järkeviä ja helppotulkintaisia. Ehkä se johtuu siitä, että – kuten edellisessäkin tapauksessa – tajuan aika usein näkeväni unta jne. Jonkinlaisen ohjailun lisäksi hyvä puoli tossa on se, että sen takia en välttämättä koe tapahtumia niin ahdistavina. Yleensä tunnenkin vaan olevani osa jotain upeaa tarinaa, josta kuvittelen jotenkin niin, että se on kerrottu jo valmiiksi. Siis periaatteessa se uni on mulle kuin jokin leffa, jossa näyttelen ja josta mulla on olevinaan jokin valmis käsitys, mikä on oikeasti pelkkää kuvitelmaa, sillä en mä kuitenkaan tiedosta, mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Eli vaikka muka tajuaisin näkeväni unta, tota jälkimmäistä juttua mä en siinä ikinä tajua. Ja muutenkin luulen, että kaikki on suunniteltu valmiiksi, mutta silti mulla on vapaa tahto. Ohoh, jopas onkin kristillistä.

No niin, poikkesin sitten uniini. Piti kai kertoa tästä toisesta ulottuvuudestani elämässäni, mutta antaa olla tällä kertaa. Tai no, oon ollut vitun sekaisin, kun oon juonut kahvia ja sitten silmäni ovat pakottaneet mua nukkumaan päiväunet ja herättyäni oon jostain syystä nykinyt ja tärissyt ja ollut henkisesti vähän ulalla. Sitten olen juonut lisää kahvia. Pitäisi kai nukkua jotenkin säännöllisemmin. Niin ja ehkä vähentää kahvinjuontia.