Jos keksitte jotain ehdotonta kesämusiikkia, joka olisi myös hyvää, voitte ilmoittaa minulle. En lupaa tykätä, mutta otan ehdotuksia mielelläni vastaan!

Tänään voisin saada jotain aikaiseksikin, kun eilinen meni lähinnä perjantaiyön jälkivaikutuksissa. Tosin katsoin sentään sen Kiss Kiss Bang Bangin ja illalla vielä kolmoselta A.I.:n. Niin ja myös kaksi rästiin jäänyttä Pasilaa, joiden jälkeen oli pakko vetää puolen tunnin päiväunet. Enempää en uskaltanut, koska pelkäsin että tunnistakin iskee se karmea olo, joka tuli joskus kun nukuin puolivahingossa iltapäiväkuudesta iltakahdeksaan. Kuitenkaan ilman tuota puolituntistani en olisi pysynyt hereillä A.I.:n aikana. Ja kyllä, väsymykseni lisäksi myös sen takia, että kyseinen leffa alkoi mennä lopussa äärimmäisen pitkästyttäväksi. Olisi voinut loppua siihen yhteen kohtaan (jos olette nähneet tuon, tietänette mistä puhun).

Nyt voisi mennä omalle "terassille" lukemaan vaikkapa Robert M. Pirsigiä tai kuuntelemaan musiikkia yhdistettynä johonkin. Vaniljakahvini tosin join jo. Tuohon paistaa aurinko nyt niin mukavasti ja ulko-ovi on taas vaihteeksi lähes tulessa. Tällä viikolla on saanut kiitettävissä määrin aukaista tuota ovea silmät kiinni. Kirkkaus ei enää yllätä.

Eilen

Hanna syö jo maanantaita varten ostettuja eväitä, ei näin. 13:27 - Kommentoi - Tykkää
Hanna luulee oppivansa psykologiaa tekemällä persoonallisuus- ja älykkyystestejä netissä. 21:07 - Kommentoi - Tykkää
Hanna luulee oppivansa psykologiaa tottelemalla mielihyväminäänsä. 21:14 - Kommentoi - Tykkää

Tänään

Hanna luuli oppivansa psykologiaa katsomalla Mementon. 19:48 - Kommentoi - Tykkää

Onneksi ostin Mementon, katson sen varmasti vielä monta kertaa – siksi, että kuviot selkenisivät ja siksi, että se oli niin pirun hyvä.

Sammutin iltapäivällä koneeni, nappasin sen mukaani likaisten vaatteiden, hiussuihkeen ja -vahan seuraksi, avasin oveni, kävelin liukkaalla pihalla peläten että kone tippuu ja hajoaa, avasin oven, menin kodinhoitohuoneeseen, pistin vaatteet pyykkikoriin ja villasukat altaan viereen odottamaan käsinpesuani, jätin hiussuihkeen ja -vahan koripöydälle vessan oven viereen (koska isä oli vessassa), kävelin portaille, nousin portaat ylös, kuljin käytävää pitkin entiseen huoneeseeni, avasin liukuoven, huomasin kissamme lötköttävän tornin ylimmässä korissa, huomautin siitä tässä istuneelle Sakelle, avasin toisiksiylimmän korin ja tungin koneeni sinne.

Nyt olen siis yläkerran aulassa koneella, ja koneeni saa pysytellä korissaan jonkin aikaa. Ehkä pari päivää, ehkä koko ensi viikon. Voin hillitä paremmin niitä äkillisiä "tarpeitani", jotka eivät tietenkään voi millään odottaa ja joiden takia minun on pakko mennä koneelle ja tsekata tai tarkistaa jokin asia. Nimittäin sitten, kun olen selvittänyt sen mitä minun pitikin, ei ole enää mitään toivoa, että pääsisin yhtä nopeasti koneelta myös pois. Myöhemmin, kun palaan kirjani ääreen, muistan jälleen alkuperäisen syyni koneelle menemiseen. Esimerkiksi eilen psykologian kertauskirjassa puhuttiin pommilla matkustamisesta, ja minun oli pakko tarkistaa, voiko noinkin sanoa. Ilmeisesti voi.

Ehkä todella olen muuttumassa netin takia yhä kärsimättömämmäksi, impulsiivisemmaksi ja ärtyneemmäksi. Hahhaa. Nyt taidan mennä jatkamaan hienoa lukemistyyliäni. Sen perusrakenne koostuu muutaman sivun lukujaksoista ja muka-tärkeistä sähläämisistä, jotka vuorottelevat keskenään. Tosin Leena Krohnia jaksoin tänään jostain kumman syystä huomattavasti kauemmin kuin koulukirjoja.

Mun unirytmini on ollut tässä nyt semmonen, että meen suunnilleen neljältä nukkumaan ja herään silloin, kun kännykkään tulee häläri, jonka sanoman tiedän olevan "SYÖMÄÄN!" Siis siinä kahdentoista ja yhden välillä. Sitten mulle toivotetaan huomenta ja minä vastaan että päivää. Tänään äiti teki poikkeuksen ja päätti herättää mut ennen kymmentä aamupalalle, huraa. Olin jo ehtinyt luulla, ettei se enää tekis niin. Olin soittoon herätessäni myös ihan sekaisin, koska vaihdoin eilen uuden kännykkäni soittoäänen Nokia Tunesta johonkin, enkä tunnistanut ääntä kännykäksi tai miksikään muuksi. Olin juuri nähnyt ihan hiton mielenkiintoista unta, minkä sentään tajusin siinä tilassa – harmi vain, etten muistanut siitä silloinkaan mitään.

Toissayönä näin unta, jossa olin ilmeisesti aiemmin suunnitellut murhaa. Myöhemmin selitin, että olin tehnyt niin, koska olin luullut nähneeni vain unta. Siis tiesin, ettei siitä olisi minulle mitään haittaa. Sitten paljastuikin, että uneni oli ollut oikeasti todellisuutta. Myönsin, että tämä pelkkä omassa päässäni ollut suunnitelma oli syy siihen, miksi eräs toinen päätti ampua minua ja muutamia muita lukiolaisia koulussamme. (En osaa sanoa, miksi ajatuksillani oli olevinaan jotain merkitystä.) Olimme kaikki samassa huoneessa, en tiedä miksi. Kaikki muut kuolivat paitsi minä (ja ampuja); paitaani jäi vain muutamia reikiä. Se oli äärimmäisen mystistä, tuijottelin niitä unen aikana jatkuvasti. Sitten me kaksi eloonjäänyttä menimme alakertaan ruokalaan, jossa tapahtui jotain. Luulin tietäneeni, kuka ampuja oli – ohimennen mainittuna eräs tyttö – mutta myöhemmin tapasin hänet koulun pihassa – jossa liehui lippu puolitangossa – ja niinpä jouduin kyseenalaistamaan omat muistikuvani. Omituista oli myös se, että muutama ammuttu oli myös pihalla ihan elävänä. (Mitähän vitun Lynchiä tää oli olevinaan.)

Jossain vaiheessa puhuin jonkun toisen kanssa ja totesin hänelle, että kun minua ammuttiin, olin ajatellut vain jotain julkisuuteen liittyvää. Hän tunnusti miettineensä samaa. (Tästä keskustelusta päätellen paikalla oli ollut joku toinenkin tyyppi, joka oli säilynyt hengissä, tai sitten hän oli itse ampuja.) Muutenkin koko homma oli unessani jotenkin epäilyttävän siistiä. Oli hieno kokemus tulla ammutuksi – ja etenkin vielä elää sen jälkeen.

Näin ton unen tosiaan American History X:n katsomisen jälkeen. Pitäisi kyllä oikeasti katsoa aina ennen nukkumaanmenoa jokin leffa, jotta mun alitajuntani syöttäisi mulle lisää mielenkiintoisia kuvia. Mistäköhän saisin lisää epäloogisuutta ja hauskoja käänteitä? Mun uneni on nimittäin yleensä omituisen järkeviä ja helppotulkintaisia. Ehkä se johtuu siitä, että – kuten edellisessäkin tapauksessa – tajuan aika usein näkeväni unta jne. Jonkinlaisen ohjailun lisäksi hyvä puoli tossa on se, että sen takia en välttämättä koe tapahtumia niin ahdistavina. Yleensä tunnenkin vaan olevani osa jotain upeaa tarinaa, josta kuvittelen jotenkin niin, että se on kerrottu jo valmiiksi. Siis periaatteessa se uni on mulle kuin jokin leffa, jossa näyttelen ja josta mulla on olevinaan jokin valmis käsitys, mikä on oikeasti pelkkää kuvitelmaa, sillä en mä kuitenkaan tiedosta, mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Eli vaikka muka tajuaisin näkeväni unta, tota jälkimmäistä juttua mä en siinä ikinä tajua. Ja muutenkin luulen, että kaikki on suunniteltu valmiiksi, mutta silti mulla on vapaa tahto. Ohoh, jopas onkin kristillistä.

No niin, poikkesin sitten uniini. Piti kai kertoa tästä toisesta ulottuvuudestani elämässäni, mutta antaa olla tällä kertaa. Tai no, oon ollut vitun sekaisin, kun oon juonut kahvia ja sitten silmäni ovat pakottaneet mua nukkumaan päiväunet ja herättyäni oon jostain syystä nykinyt ja tärissyt ja ollut henkisesti vähän ulalla. Sitten olen juonut lisää kahvia. Pitäisi kai nukkua jotenkin säännöllisemmin. Niin ja ehkä vähentää kahvinjuontia.

Katsoin tässä n. 12 tunnin aikana kolme leffaa, Magnolian – joka vieläpä kesti yli kolme tuntia –, WALL·En sekä American History X:n. Kahdeksan kahdeksan yhdeksän, siis asteikolla yhdestä kymppiin. Kaikki itkettivät, viimeisin tietysti pahiten. Tosin kahden ensimmäisen aikana piti muutenkin olla hillitty, sillä Sakke jäi myös olohuoneeseen katsomaan Magnoliaa, ja WALL·Etakin oli lopulta minun, Tepon, Mian ja Saken lisäksi seuraamassa äiti ja isä. Sakke oli nähnyt sen jo aiemmin leffateatterissa; nyt Teppo ja Mia olivat vuokranneet sen.

En viitsi lähteä perustelemaan, miksi annoin juuri nuo arvosanat, mutta ehkä voisin kopioida vähän mesekeskustelua American History X:stä, ( SPOILSPOIL, no joo ootte kuitenki jo nähny )

Olin eilen Vaasassa. Katsoimme Matin kanssa Mulholland Driven. Minulle se oli ensimmäinen kerta, Matille kuudes/seitsemäs/kahdeksas. "Mä en tajua tästä paskaakaan", totesin yhdessä vaiheessa. Leffan päätyttyä Matti saikin selittää kaiken. No jaa, ehkä jos olisin ajatellut tai muistanut enemmän (leffan alusta), olisin käsittänyt paremmin.

Magnolian ja American History X:n lisäksi lainasin Matilta aika mukavasti Lynchiä: Elefanttimiehen, Lost Highwayn, Inland Empiren sekä Blue Velvetin. Eikä tässä vielä kaikki. Myös Monty Pythonin Elämän tarkoitus sekä "Ilmestyskirja. Nyt" tarttuivat mukaani, vaikka vähän nolottikin sellainen hyväksikäyttö. Niin että kyllä, rakastan ihan oikeasti Mattia eikä tarkoituksena ole vain hyötyä leffoista tai levyistä! Mutta onhan myös selvää, että jos makumme poikkeaisivat suuresti toisistaan, emme seurustelisi.

Ja kun nyt pääsin seurusteluun, niin toteanpa myös, että mielestäni kumppanin valitsemisessa on tärkeintä se, että on samat arvot, mutta samat kiinnostuksenkohteet tulevat hyvänä kakkosena. Tietysti keskenään seurustelevat voivat tarjota toisilleen uusia alueita, joista se toinen saattaa myös innostua, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Entä jos vaikkapa jääkiekkoharrastus, joka aluksi vaikutti samantekevältä ja siedettävältä asialta, alkaakin vain kyllästyttää ja raivostuttaa? Aina pitää käydä matseissa ja teeskennellä, että kiinnostaa? Ei minulla tällaisesta kokemusta ole – mutta olen siitä iloinen. Ehkä minulla on aina ollut jotenkin tiukat kriteerit, mutta uskon, etten oikeasti voisi tosissani kiinnostua kenestäkään, jolla ei olisi esimerkiksi hiukkaakaan samanlainen musiikkimaku. No, joillekin musiikki merkitsee sitten paljon vähemmän, kun taas lihaksia on kumppanilta löydyttävä. Tai tissejä tai joitain.

Niin ikään joillekin musiikki voi olla yhtä pinnallinen asia kuin ulkonäkökin, mutta minulle se ei ole. Siksi en tahdo tunkea tähän mitään "kukin tavallaan"-fraasia. Sen sijaan totean, että pistäkää vittu se seurustelukumppani vaikka väkisin katsomaan jotain hyvää leffaa tms., koska sillä on velvollisuus tehdä sellaisia juttuja. NI.

Toka päivä:

- Abinäytelmä onnistui: ei tullut pahoja mokia ja se oli selvästi myös ykkösten ja kakkosten mielestä hauska + nauratti tietysti yhä itseäkin (jostain syystä eniten Jussin eli liikunnanopettajamme Markon näyttelijän mainitsemat Kaskelotin "pilipalilaitteet" ja samanaikainen poistuminen)
- Sain nähdä näytelmän kokonaan, koska olin sen verran kipeä, etten viitsinyt mennä esiintymään vaan jäin yleisöön istumaan
- Minun ei tarvinnut jäädä kuuntelemaan rehtorin puhetta tontuista, koska sain jälleen pahan yskäkohtauksen ja koin parhaaksi poistua salista loppuajaksi eli n. 25 minuutiksi (sain näin myös selata rauhassa hyttilistaa)
- Sain Otiksen easy-tasolla 25 000 pistettä, joka on muuten tähänastisista tuloksistani toisiksi paras (ei saa nauraa!)
- Pasila (katsoin neljä VIISI jaksoa lähes putkeen – yhdessä välissä kävin syömässä)
- Last.fm-radio (post-rock)
- Ehkä myös Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, jos jaksan pistää sen kohta pyörimään

 Luettelointia luvassa!

- Otis edistää mielenterveyttä mutta aiheuttaa myös riippuvuutta (size: big, difficulty: normal)
- Pussikaljaromaani saa hihkumaan riemusta ja tekee onnelliseksi – ja vaikka sitä on lukenut vasta 46 sivua, voi melkein liikuttua kyyneliin sen parhaudesta
- Tämänpäiväisessä kirjastokuitissa pelkästään p:llä alkavia lainoja: edellä mainitun lisäksi Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Piano ja Pianisti
- Sekä peeäs viidestä että peeäs kuudesta luvassa kympit – melkein jo vituttaa Pirttijärven selvä sekoilu kolmoskurssin koepapereideni kanssa
- GE2:sta arvosanaksi ysi, koska "eräs valtio" ei taidakaan tarkoittaa useampaa valtiota
- AI8:n kokeesta eli äikän prelistä 5-6-6, ja niinpä tosiaan: "arviointia enemmän, erittely hyvä!"
- AI6:n kokeesta eli novellianalyysista jotkin käsittämättömät 90 pistettä – mitkä ne täydet edes olivat?
- AI6:n kurssin aikana tehdyistä tekstitaitovastauksista (jos niitä nyt todella sellaisina pidettiin) 6-6-6
- Itkos-esseen lopussa pelkästään lausahdus "hieno!" – okei?
- Saksan kokeen tuloksesta ei vielä tietoa
- Voitte rauhassa vittuuntua ylläolevien paskojen mainitsemisesta, jos moiseen toimintaan ryhtyminen miellyttää
- Tykkään nykyään hirveästi sanasta "moinen" – tosin mietin jatkuvasti, onko se edes mikään sana

- Aamulla oli Eximian pitämä jatkokoulutusinfo
- Sen jälkeen jäi sen verran aikaa, että ehti pyöräilemään kotiin aamupäivätorkuille
- Eilen tuli puolestaan otettua iltapäivätorkut n. klo 18.15-20.15, mikä ei lopulta ollutkaan hyvä asia
- Onneksi Otis rauhoitti