En muista, milloin olisin viimeksi pyytänyt tätä, mutta nyt narsistinen uteliaisuuteni tahtoo kysellä jälleen.

Siis kommentoi tähän merkintään 1) nimettömästi 2) rehellisesti ja 3) tunnistamattomasti, mitä mieltä olet minusta. (Tai millaisen kuvan olet saanut.) Ja vaikket olisi mitään mieltä, kerro sekin. Kriittinen saa ja pitääkin olla.

Rakastuin Konemetsään.

:-------------------DDDDDDD

moi.

meikä lähtee tänään laivalle eli tukholmaan.

Hei ihmiset, suositelkaa mulle leffoja ja kirjoja. Nyt, kun mulla ei oo enää muuta kuin töitä, mulla on ehkä aikaa ja halua ryhtyä taas wnb-kulturelliksi. Ja muutenkin tekis mieli paeta todellisuutta ja lopettaa jo kaikki ällö sosiaalistelu, hyi.

Tää mun kulttuuritietämykseni on mulle vaan vähän arka paikka: musta tuntuu usein, että kaikki ovat nähneet ja lukeneet ja kuunnelleet enemmän kuin minä, vaikka tiedän, että oon kuitenkin keskivertonuorta... öööö, sivistyneempi? No joo, ymmärrätte varmaan pointin. Vaihtelevaa ylemmyyden- ja alemmuudentunnetta.

Leffamakuhan on siis tällainen: www.imdb.com/mymovies/list Nii-in, mikä säälittävä lista! Ihan hävettää julkistaa. Yläasteella kavereiden kanssa katsotut paskaleffat kasvattaisivat tuota määrää hiukan, mutta a) en muista nimiä tai b) en osaisi arvostella tai c) molemmat. Että voivoi, mikä menetys. Okei, ei mua tää harmita, vaan se, että tosiaan katsoin noihin aikoihin ihan turhia leffoja. Siis jos satuin joskus jopa jotain katsomaan. Ja nyt mua muuten alkoi inhottaa mun yläasteaikainen elämäni (ei mitenkään uutta sinänsä). Niin, vois taas käyttää lainausmerkkejä ton ympärillä: "elämäni". Mutta se siitä.

Siis enhän mä oikeasti mitään kirjojakaan oo lukenut. Nytkin toi Chuck Palahniukin Invisible Monsters olis tossa vieressä, mutta dataan mieluummin. Luin mä sitä sentään tänään, vau, oon ylpeä itsestäni. Lempikirjailijoita on joka tapauksessa tuon Palahniukin lisäksi Donna Tartt (kaikkien pitäisi lukea The Secret History eli Jumalat juhlivat öisin), Leena Krohn (ah mikä ihana ja viisas nainen, tähän mennessä oon lukenut kirjat Kertomuksia, Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, Pereat mundus, Datura tai harha jonka jokainen näkee, Kolme sokeaa miestä ja yksi näkevä – ja Kynän ja koneen saan toivottavasti kohta lisättyä tähän listaan, vihdoinkin), Mikko Rimminen (Pussikaljaromaani on parasta), Timo K. Mukka, Douglas Adams (tosi yllättävää varmaan), Erlend Loe (tykkään edelleen enemmän kirjasta Tosiasioita Suomesta kuin Supernaiivista, sori), Kari Hotakainen ja Charles Bukowski. Okei, melkein hävettää mainita toi vikakin – ja tämä ei johdu herra Bukowskin tuotannosta, vaan siitä, että se vaikuttaa usein joltain kulttuuripeniksen jatkeelta. Bukowskia on pakko lukea ja siitä on pakko tykätä, joo-o. Tekis siis mieli olla ernuista poikkeava ernu ja olla tykkäämättä.

Eli jos teille tulee mieleen jotain, mistä voisin nauttia, niin kommenttia vaan. Mattikin sais mielellään suositella tänne, kun en mä jaksais vanhoista mesekeskusteluista kaivaa miljoonia juttuja. Pitäis tietty pistää kaikki heti muistiin, mutten jaksa sitäkään.

(Edit. En kyllä tiedä, miksi mä tällaista pyydän, kun mulla on hirveästi kirjoja kesken. Ongelma ei siis yleensä ole se, etten keksisi mitään luettavaa, vaan se, että aloitan jonkin kirjan ja sitten toisen ja kolmannen enkä saa koskaan mitään päätökseen.)

tää on aina ollut ja luultavasti myös tulee olemaan mulle tärkein biisi devinin tuotannosta. ei edes the devin townsend bandin triumph tai mikään strapping young ladin biiseistä voita tätä. suhteeni life is all dynamicsiin lähti kehittymään 25.8. 2006, kun matti lähetti tän mulle.



(infinity-albumin aloittava truth on myös jotain niin tajunnan räjäyttävää, ettei tosi.)

silti mua ei jostain syystä jaksa kauheasti kiinnostaa juuri ilmestynyt ki-albumi ja kaikki ne tulevat projektit. ehkä tää on vähän sama juttu kuin uuteen ihmiseen tutustuminen. se ei tiedä musta mitään enkä mä mitään siitä, mikä on toisaalta kivaa mutta toisaalta myös turhauttavaa. pitää kertoa kaikki. näiden vanhojen devinin albumien – kuten terrian ja infinityn – kanssa on helppo olla, koska suhde on jo luotu.

en mä voi sille mitään, että oon aikalailla nostalgiaan taipuvainen ihminen: musta on hienoa, että oon kuunnellut näitä levyjä jo vuosien ajan. näihin liittyy muistoja. kaikki on tuttua, mutten kuitenkaan kyllästy. en myöskään usko, että tulisin koskaan kyllästymään lopullisesti. se mun lempibändeissäni (siis niissä harvoissa ja valituissa) onkin parasta. oon varma siitä, ettei ne jää miksikään yksittäisiksi vaiheiksi. sitten on niitä, joiden epäilen kestävän aikaa ja kulutusta. (melkeinpä tulee mieleen sternbergin teoria rakkauden eri muodoista...)

voitte muistuttaa mua tästä, jos joskus väitän, että en jaksa enää ikinä kuunnella esim. radioheadia.

Mua joskus tosissaan häiritsee se, että tuun niin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Ikään kuin mun ei pitäisi. Ikään kuin mun pitäisi mahtua johonkin tiettyyn muotiin: olla puhtaasti teini tai hippi, bilettäjä tai älykkö. Typerintä tässä on se, että kuvittelen muiden ajattelevan näin mustavalkoisesti. Vai mitä verbiä pitäisi käyttää? Ei kai kuvitteluni osu oikeaan?

Eräs mun ongelmistani on siis se, pitävätkö toiset mun toimintaani jotenkin typeränä. Ajatellaanko musta, että en mä oikeasti voi olla sitä tai tätä, kun teen kuitenkin näin tai noin. Esimerkkejä löytyy ihan vaikka mun LJ-merkinnöistäni. Tämä kyseinen merkintä saakoon edustaa sellaista asiamerkintää, josta voi ehkä tulla siihen tulokseen, että saatan myös joskus ajatella jotain. Otetaan rinnalle ihan mikä tahansa merkintä, jossa puhun ryyppäämisestä. Tai mikä pahinta: merkintä sisältää kuvia, joissa näkyy lonkero- tai siideritölkkejä joka puolella. Niin, Hanna taitaa sittenkin olla tosi nolo. Ehkä se on pärjännyt hyvin koulussa, mutta voi luoja, mikä teini se oikeesti onkaan. Miksi se esittää netissä olevansa fiksumpi kuin mitä se todellisuudessa on? Miksi sillä on galleriassa yhteisöjä kuten "Ajattele liikaa!" tai "Opettele argumentoimaan, kiitos", kun ei sillä varmastikaan ole mitään kunnon mielipiteitä?

Niin, tätä mä pelkään. Että ihmiset – kuten te – esitätte mielessänne noita kysymyksiä. Palataan kuitenkin siihen, että tulen erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Sen pitäisi olla hyvä juttu, totta kai. Vaarana vain on se, että saatan sortua miellyttämiseen. Matti on tästä mulle sanonut, ja tiedostan sen itsekin. Yritän olla mukava; en viitsi sanoa kaikkea mieleeni tulevaa ääneen. En osaa olla kärkäs. Pelkään, että ihmiset loukkaantuvat. Ehkä tää johtuu siitä, että otan itse tosi helposti itseeni kaikista pienistäkin jutuista. En välttämättä loukkaannu kenellekään, mutta ryven aina hetken itsesäälissä.

Mietin kuitenkin usein, että onko se miellyttämistä, jos puhun eri ihmisten kanssa niistä asioista, joista nekin on kiinnostuneita ja joista ne tahtoo puhua. Ei mua haittaa, jos joidenkin kanssa jutteleminen ei ole niin syvällistä ja vakavaa, puheenaiheet voi olla ihan arkipäiväisiä – ja siten siis "turhia". Toki tarvitsen sitten niitäkin, joiden kanssa voi mennä pintaa syvemmälle. Harmi vain, että useimmat tällaiset ihmiset halveksuvat aiemmin kuvattua kevyttä ja periaatteessa päämäärätöntä juttelemista eivätkä ymmärrä, miksi mua ollenkaan kiinnostaa olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät, no, ajattele liikaa. Tästä päästäänkin tuohon "ikään kuin mun ei pitäisi"-lauseeseen. Ja paskat. Miksi mun pitäisi olla mustavalkoinen ja lähteä luokittelemaan ihmisiä? Toivottavasti kukaan ei tosissaan ajattele, että jos pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä, mun pitäisi olla jatkuvasti kyseenalaistamassa kaikkien toimia ja sanomisia, etsiytyä vain tietynlaiseen seuraan ja vähätellä muita.

Joo, tietysti mäkin inhoan ihmisissä tiettyjä piirteitä – ja etenkin kiinnostuksenkohteita, kuten isänmaan puolustamista – mutta jos niitä ei ole häiritsevissä määrin, en näe mitään syytä, miksen voisi ainakin yrittää olla mukava uusia tuttavuuksia kohtaan. Ei sekään mua silti haittaa, mikäli toista ei kiinnosta tutustua – ellei siinä tyypissä sitten ole jotain erityisen kiehtovaa. Siis onhan se selvää, että toiset vaikuttavat huomattavasti mielenkiintoisemmilta kuin toiset, en mä sitä kiellä. Pointti on kuitenkin se, etten ole heti torjumassa sellaisiakaan ihmisiä, jotka eivät herätä mussa mitään kovin ihmeellisiä tuntemuksia. Kyllä ainakin musta se torjuminen vie enemmän voimia kuin se, että on esimerkiksi ystävällinen tällaisia tyyppejä kohtaan.

Ehkä yritän tällä kaikella vain sanoa, että oon melko moniulotteinen persoona, minkä toivoisin kaikkien ymmärtävän ainakin jollain tasolla. Ja jotta saisin tätä laajennettua itseni ulkopuolellekin, niin on tää myös jonkinlainen puheenvuoro ihmisten luokittelua vastaan.

Pakko lainata SMG:tä (vaikka sitä noin joka toinen LJ:ssä harrastaakin): mitä tahansa minusta odotat / sitä en ole. Mua kiinnostaisi tavata teidät kaikki myös siitä syystä, että saisin tietää, miten netin kautta saamanne kuva poikkeaa siitä, minkälaisena näette mut muuten. Ihan vain mielenkiinnon takia – ei sen, että kuvittelisin teidän oikeasti olevan yhtään perillä siitä, mitä olen.

( loppuun voisin lisätä tämän tekstin, joka löytyy nykyään profiilistanikin )

Näin unta, jossa oli sota käynnissä. Tapoin taksinkuljettajan tai ainakin taksinkuljettajaksi pukeutuneen miehen, joka yritti tunkeutua meille. Se ei huomannut mua heti, Teppo sai sen hämääntymään. Ammuin kodinhoitohuoneesta neljä luotia. Taksinkuljettaja ei ehtinyt ampua ollenkaan.

Myöhemmin keskityin liikaa oman aseeni käyttöön enkä siksi tajunnut väistää luotia, joka osui mun sydämeeni. Näin edessäni pienen ruudun, joka näytti, että pulssini oli 33. Siitä myös kuului jotakin sen suuntaista, etten saa koskaan tietää, mikä on mun viimeinen sydämenlyöntini. Herätin itseni.

---

Oon jo tänään ehtinyt tuntea itseni aika nörtiksi (ja harvemminpa tunnen), koska väänsin järjestelmäasetuksia niin, että sain netin taas toimimaan. Iskä taisi eilen muuttaa niitä, jotta se sai siirretyksi mun koko tunnukseni vanhalta koneeltani tälle MacBookille. Itse pistin Fragilen soimaan ja luin suomen kieltä samalla, kun se rötkötti koneiden kanssa tossa lattialla ja yritti hoitaa tän jutun kuntoon. Oltiin yritetty tätä jo aiemmin, mutta jostain syystä yhteys koneiden välillä katkesi (suunnilleen siinä vaiheessa, kun latausta oli mennyt parisen tuntia ja oli vielä tunti jäljellä), eikä saatu kaikkea siirretyksi. Tällä kertaa yhteyttä ei meinattu saada edes muodostettua. Mutta nyt tässä siis on kaikki niin kuin ennenkin, ah.

---

Tänään on täydellinen päivä kuunnella Synchestraa ja mennä kirjastoon. Lue: kesä.

Syön mustikkatorttua, juon kamomillateetä ja toivon, että voisin tehdä samaa ( tässä asunnossa. )

Tunnin päästä lähtee juna Tampereelle. Vuorokauden päästä oon etsimässä pääsykoepaikkaa. Tänä iltana oon Sorreilla ja luen, luen, luen.

Poltin autoon kaks uutta levyä, joista toisessa on pelkästään Chemical Brothersia.

Hitto mulla on hieno olo! Viikonloppu, kaunis sää, vihreetä teetä, vatsa täynnä pullaa. Työpäivä oli tänään aikalailla lusmuamista. Aika kului hitaasti mutta ihan mukavasti kuitenkin. Istuskeltiin paljon ja juteltiin. Jossain vaiheessa viimeistä tuntia istuin yksikseni muovi- eli kasvihuoneen reunalla ja havahduin siihen, että tuijottelin taas jonnekin tyhjyyteen ja odotin ihan liikaa, että pääsisin vain pois. Niinpä ajattelin, että maailma on kaunis. Katsoin muovihuoneessa olevia ihmisiä ja ajattelin, että he ovat kauniita. Sitten ajattelin, että minä olen kaunis. Tuuli oli kaunista, vieressä kasvavat männyt olivat kauniita. Kuuluin niihin ja ne kuuluivat minuun – ja näin on aina. Ei pelkkä "kaunis ajatus", vaan todellisuus. Teki mieli itkeä niin kuin yleensäkin, kun tuo universaalin rakkauden tunne iskee.

Tahtoisin lähteä Tampereelle jo tänään, mutta pitääkin olla tuo äitienpäivä juuri tällä viikolla! Sennikin tulee tänne sunnuntaiksi. Pakko kyllä päästä silloinkin lähtemään tarpeeksi aikaisin, jotta ehdin levymessuilleeeee. Joo, tällä hetkellä on tällainen olo, että tekisi mieli venyttää kaikkia sanojen päättäviä vokaaleja sillä tavalla iloiseen tyyliin.

Tänään ohjelmassani on ainakin syömistä, lukemista ja saunaa. Riittää mulle. Pori ei kiinnosta nyt ollenkaan.

Yhdeksäs päivä ilman kahvia. Vaniljateetä aamulla, vihreää teetä iltapäivällä. Poltin nenänpääni vasemman puolen. Teki mieli heittää hiirenraato yhteen taimisäkkiin. Liikaa kaksihaaraisia. Yhdessä reunassa paljon ruskeita. Väsytti. Onneksi oli sama mukava seura. Päätin vihdoinkin meneväni Ruissin sijaan Konemetsään. Isa oli riemuissaan. Päässäni soi Hummani hei ja tartutin sen muihinkin. Puhuttiin festareista. Puhuttiin festareista. Puhuttiin festareista. Kerroin Visbystä. Kerroin Radio Helsingin ohjelmista. Kerroin mun ja Matin tutustumisesta. Kerroin 3-4-vuotiaana kirjoittamistani kirjoista.

Oon kuunnellut paljon Boards of Canadan Music Has the Right to Childreniä. Ei mikään ihme, aivot jumittaa samalla tavalla kuin tääkin. Sanoin joskus Matille, että tahtoisin pitää joskus IDM-bileet. Tahdon edelleen.

Toin koneen nyt illaksi kämppään. Ajattelin mennä pian nukkumaan. Sitä ennen voisin lukea vielä vähän Havahtumista, jota muuten suosittelen kaikille jo tässä vaiheessa (sivulla 69 eli kun jäljellä on noin kaksi kolmasosaa).

Niin ja iPodin Tukevasti ilmassa -jaksot voisi vaihtaa uusiin.

Tän tekstin apaattisuuden tarkoituksena on kuvastaa väsymystäni, muuten kaikki kyllä on ihan kivasti.


tän hetken suosikki

Moi, aattelin nyt tehdä vittumaisen tepun (eli tempun? oon väsyny) ja poistaa teidät kaikki mun kaverilistaltani, jotta voin joko lisätä takaisin tai olla lisäämättä. Mulla ei nimittäin oo minkäänlaista käsitystä, kuinka moni oikeasti tahtoo lukea tätä, ja musta ois ihan kiva jos saisin tietää, roikkuuko ihmisiä turhaan mun listallani. Unohtakaa kohteliaisuus tai kaverimäärät: haluan tänne(kin) kavereita, joita todella kiinnostaa. Syitä en lähde peräämään, tuo riittää. Ja jos teistä on niin kamalan tyhmää kommentoida tämmöiseen tai ette muuten vain kehtaa, niin heihei sitten.

Jeee on väsännyt tänään vissiin seitsemän miellekarttaa niiden kahden eilen tekemäni rinnalle. Okei väitin täällä, että olisin lukenut artikkelit kahteen kertaan, mutta oikeesti mulla on yhden tokakerta kesken ja se on myös ainoa, josta en oo vielä tehnyt tätä mun upeeta ja selkeää miellekarttaani. Ei ehkä oo mikään yllätys, että se on myös a) pisin ja b) paskin artikkeli. No vilkaiskaa vaikka.

Vein jälleen koneeni tuon vanhan huoneeni/Sennin huoneen vaatekaappiin eli oon nyt yläkerran koneella, jota käyttää isä ja Sakke. Mun ylppärilahjani MacBook Proni on tuolla jossain, mutta sanoin tänään isälle, että se saa odottaa ainakin viikon, koska mulla ei oo nyt aikaa sen kanssa leikkimiseen. Pitäisi myös puhdistaa sekä ulkoisesti että sisäisesti mun vanha koneeni (PowerBook), jotta äidin ois kivempi käyttää sitä ja jotta MacBookille ei siirtyisi ihan hirveästi turhaa paskaa.

Oon tässä miettinyt, että tahdon kyllä niin kovasti Tampereen psykaan JA että jos (ja kun) en pääse sinne, voisin sittenkin hakea töitä. Tampereelta. Sitten muuttaisin sinne ja lukisin vuoden psykaa. No joo, tietysti kaikista tärkeintä on, että pääsen pois Ulvilasta eikä tartte mennä Poriinkaan. Vaasaan pääsy ois myös helppoa, mutta oikeasti, mua vähän pelottaa ne suomenruotsalaiset – niin naurettavalta kuin tää kuulostaakin. Joo myönnetään, oon ennakkoluuloinen. Pelkään, että kaikki suomenruotsalaiset on kauniita, ylpeitä ja ah-niin-hienoja ihmisiä enkä sovi niiden joukkoon. En kyllä käsitä, miksi mä tällaista murehdin, kun pyrin kuitenkin nykysuomeen? Ja ihan kuin en olisi koskaan ollut Vaasassa ja nähnyt/kuullut siellä myös suomea puhuvia? Luoja että oon typerä.

Nyt aattelin mennä kauppaan (kai se Sale auki on) ja sen jälkeen meinaan leipoa sämpylöitä tai juustosarvia evääksi ensi viikolle. Huomasin vasta äsken, että se psykan pääsykoe kestääkin kahdesta seitsemään. Mietin tietysti sitä, että kantsiiko mun olla aamupäivällä kaupungilla vai lukea, mutta suurin ongelma on joka tapauksessa se, että Poriin lähtee juna vasta noin kymmeneltä. Se on perillä 23.35. Pääsen siis nukkumaan vasta kahdentoista jälkeen ja mun täytyy herätä ennen kuutta. Joo ei yhtään tekis mieli ottaa sitä tiistaitakin vapaaksi? No, jos voisin ees tulla myöhemmin töihin. Toisaalta taas torstaina joutuisin lähtemään aiemmin anniskelutestin takia (tosin en oo ees vielä sanonut tästä sille Martille). Aaa miksi sen piti osua samalle viikolle. Ens viikko sen sijaan on ihan täysi. Kuolen. Moi.

Kävin tossa Tampereella, kun sekä isän että Saken piti mennä sinne asti ostamaan jotain juttuja, ja tahdoin tietysti mukaan. Harmi, että piti kiirehtiä niin kovasti eikä ehtinyt nauttia lämmöstä ja Tampereesta noin yleensäkin. Ostin Seppälästä lahjakortillani topin ja parit olkaimet. Kassalla se nuori naismyyjä totesi, että semmosta toppia se ei ookaan vielä nähnyt ja kehui sitä vielä nätiksi, ja melkein-porilaisena olin tietysti niin ihmeissäni tällaisesta kommunikoinnista, että suustani pääsi vain epämääräinen ynähdys.

Lahjakorttiin jäi vielä jotain päälle kolme euroa, jee! Mun aikani menikin lähinnä siihen, kun yritin päättää, käytänkö ton Stockmannilla (kauneudenhoitoon, en vaatteisiin), Akateemisessa kirjakaupassa (yhyy, ois ollut niin paljon kivoja pokkareita) vai tuolla Seppälässä. Niin ja Suomalaisesta ostin vielä Anthony de Mellon Havahtumisen. Se kuulosti jotenkin tutulta – ja maksoi 3.95€.

Sitten tapasin isän ja Saken, mentiin syömään Kauppahalliin (joo maha meinasi haljeta sellaisesta annoksesta?) ja ostettiinkin vähän juttuja. Nuo menivät hakemaan autoa, kun itse yritin etsiä Sokokselta ylioppilaslakkia. En löytänyt, ostan siis Porista. Tän jälkeen ajettiin Hervantaan Sennille ja Jaakolle ja syötiin siellä vähän jälkiruokaa. Sitten meidän pitikin jo lähteä, jotta porukat ja Sakke ehti keilaamaan viideksi.

Kannatti kyllä käydä Tampereella siitäkin syystä, että nyt mulla on taas lisää motivaatiota psykologian opiskeluun. Eli ajattelen tyyliin: "Mun on pakko päästä Tampereelle!" – en siis niinkään sitä, mitä meinaan opiskella. Niin, viikon päästä sinne uudestaan. Senni tulee tänne äitienpäiväksi ja lähdetään sitten yhdessä junalla. Taitaakin muuten jäädä ne levymessut väliin, kun ollaan kuitenkin vasta illalla Tampereella. Hitto. Nukun Sorreilla. Maanantaina lähden bussilla nro 23 keskustaan yliopistolle.

No niin ja pelkästään tän kuvittelu alkoi pelottaa ihan helvetisti. Vähän päälle viikko aikaa. Oon lukenut tilastotieteen kolme kertaa, artikkelit kaksi kertaa (ja tein jopa yhdestä äsken miellekartan) ja laskenut tehtäviä harjoituskirjasta teoriakirjaa apuna käyttäen.

Toisaalta odotan tota maanantaita, koska oon todennäköisesti saanut ekan palkkani siihen mennessä. (ja saan siis olla Tampereella enkä missään hikisessä Porissa) Tänäänkin ajattelin, että vasta silloin tuhlailen oikein kunnolla. Eli vitusti lohdutusostoksia sen takia, kun pääsykoe on mennyt päin persettä.

ps. 2.5. 2008 oli melkoisen kiva päivä, siitä on nyt vuosi, päättele loput.

If you want to play too, just leave a comment on this post and I'll give you a band.
Don't worry, I'll make it one you know and love. You put your ten favorite songs by that band
on your LJ and challenge others to do the same.

(jos tiedät, etten tiedä last.fm-profiiliasi, niin kantsii linkittää)

Tori Amos

1. Winter
2. A Sorta Fairytale
3. Precious Things
4. Caught a Lite Sneeze
5. Horses
6. Crucify
7. Muhammad My Friend
8. Father Lucifer
9. Mr. Zebra
10. Bouncing off Clouds