En muista, milloin olisin viimeksi pyytänyt tätä, mutta nyt narsistinen uteliaisuuteni tahtoo kysellä jälleen.

Siis kommentoi tähän merkintään 1) nimettömästi 2) rehellisesti ja 3) tunnistamattomasti, mitä mieltä olet minusta. (Tai millaisen kuvan olet saanut.) Ja vaikket olisi mitään mieltä, kerro sekin. Kriittinen saa ja pitääkin olla.

Moi. Oon tehnyt itselleni elämäni viidennen livejournalin. Säästän varmaan tänkin vähintään itselleni (tätä edeltävä journal on vielä siellä jossain – jotkut saattaa nimen muistaakin). Älkää siis ihmetelkö, jos ja kun sirkonium lisää teidät kaverilistallenne. Niin ja ois kiva, jos lisäisitte takaisin.

Oon vaan ajatellut, että nyt on hyvä hetki muuttaa täältäkin pois. Ei ihan ehtinyt tulla kahta ja puolta vuotta täyteen.

(Poistakaa tää, kiitos.)

Tiedättekö, oon ihan saatanan kyllästynyt siihen, että multa kysytään: "Tuleeks susta sit äikän opettaja vai?" No vittu ei tule. Musta tulee yhteiskunnan loinen, kunnon pummi. Vaihtoehtoisesti teen paskahommia kesäisin ja opiskelen kaikki talvet koko loppuelämäni ajan. Ihan vain sen takia, että saisitte katsella mua sen saatanan työ- ja ammattilinssinne läpi marmattaen ja paheksuen. Missä ura, missä kunnianhimo, missä nousevat palkat? Tai ehkä mä muutan Matin seuraksi Islantiin joihinkin luoliin. Ai että opettaisin siellä sitten suomea paikallisille? No kyllä.

Mikäli tämä vastaus ei tyydytä, voin tietysti myös kertoa, että haen vielä uudestaan psykologiaan. Ei, musta ei tule psykologia. Hoitakaa itse sairaat lapsenne. Aion tehdä tosi raivostuttavia ja paskoja tutkimuksia, jotta voitte kommentoida Hesarin keskustelupalstalla, että tuhlataanko meidän verorahojamme todellakin johonkin näin turhaan.

Tällä hetkellä kaipaisin vain jotain taltiota Röyksoppin keikalta. Videomateriaalia tai pelkkää ääntä. Kuvatkin kelpaisivat, vaan en oikein löydä mistään.

Siis siellä oli ihan hillitöntä. Välillä kyllä pelkäsin, että oksennan tai pyörryn, mutta onneksi oli eturivi: kaiteet, vesilasit ja suihkuttelu.

Joutunen tyytymään TÄHÄN. Ollaan Matin kanssa kivasti tossa eturivissä, kuten näkyy

Edit. Katoin tosta Isiksestä äsken alun ja nyt katon loppua (joskus myöhemmin sitten kokonaan) ja mietin, että MITÄ AINEITA OIKEIN VEDIN SIELLÄ :----------DDD onneksi oon tossa kohdassa 01:07:45 (suunnilleen) reunassa enkä näy ihan hirveästi, koska jo toi vähäinenkin esiintyminen on niin upeeta...... Matin ilme näyttää joltain "mee nyt vittuun siitä, haluan kuunnella tätä rauhassa"-tyyppiseltä. (joo ja ehkä ihan hyvä, etten joutunut kameraan Dulcinean aikana)

Juna Tampereelle lähtee kahden tunnin päästä. Sieltä Pieksämäelle – Jyväskylässä Matti kyytiin – sieltä Joensuuhun. Saa sitten tulla moikkaamaan! Mut tunnistaa todennäköisesti nistitopista. Vaihtoehtoisesti käyskentelen Cult of Luna -paita päälläni ISIS-paitaisen takkupään kanssa.

Oon odottanut tätä kaks vuotta.

Cult Of Luna – Echoes

Älä anna keston säikäyttää, kuuntele tuo. Melkein toivoisin, että Ilosaaressa olisi Isiksen sijasta Cult of Luna (joka oli siellä viime vuonna...). No jaa, odotan joka tapauksessa ihan mielettömästi sitä hetkeä, kun ollaan lauantai-iltana Matin kanssa YleX-lavan edessä ja Isis aloittaa. Dulcineaa ja Carrya odotan eniten, ja ne mitä todennäköisimmin myös soitetaan. Tulee taas varmasti semmosta orgasmiheiluntaa, että huh. Jos en itke Dulcinean kliimaksikohdassa, mut voi tappaa.



Spoilereita: 1:47, 2:37, 2:53 (NOI RUMMUT, AADFHUDAGH), 5:32 (orgasmiheilunta kiihtyy), 5:58 (kuolema).

Lauantaina on muuten liikaa hyviä bändejä sunnuntaihin verrattuna. No, sunnuntaina voi sitten vaikka rentoilla ja hengailla (ja selviytyä).

Pistetään nyt vielä tääkin:



Ihan vitun karmiva, upea ja surullinen biisi. Jos haluatte kuunnella jotain masentavaa, kuunnelkaa tota. Mulle tulee tästä aina mieleen yks talvinen ilta joulukuussa 2006, kun lähdin kävelemään tätä kuunnellen. Karjuminen (4:17) alkoi sen talon kohdalla, jossa oli just murhattu mies. Kylmäväreilytti.

and the water takes hold
fills his lungs and crushes his body
dust floats through sun in water
as you draw close
fall to me
he sees like his never seen before
I will carry you
true and free
and the water carries him away
now that you are here
you'll swim with me
soon he ceases to be at all
I am clutching you
true
he sees like he's never seen before
he is light in water

Olet sitovasti vastaanottanut seuraavan opiskelupaikan:
Turun yliopisto
Suomen kieli

Peruuntuneet opiskelupaikat yliopistoissa:
Vaasan yliopisto Nykysuomi
Turun yliopisto Psykologia (no Turku on vissiin vähän jäljessä, kun tänään tuli Helsingin yliopistolta tieto, ettei pisteet riittäny mihinkään noista kolmesta – eli Tampereelle, Turkuun tai Helsinkiin – mikä oli tietysti äärimmäisen yllättävää!)
Tampereen yliopisto Suomen kieli (hiukan teki pahaa tän hylkääminen, mutta ei voi mitään)

Pääsin Turkuun opiskelemaan suomen kieltä. Tampere selviää vasta ensi maanantaina, joten en oikein voi tehdä vielä mitään. Vaasan tuloksia odottelen myös, vaikka tuskin sinne lähtisinkään. Kaikista muista on jo tullut paitsi nykysuomesta, englannista ja viestinnästä, ärsyttävää.

Ja on vaan pirun epäreilua asunnon hakemisen kannalta, että tulokset selviävät niin eri aikoihin. Gghj.

siis ois maailman parasta reivata tän tahtiin.

Rakastuin Konemetsään.

:-------------------DDDDDDD

moi.

meikä lähtee tänään laivalle eli tukholmaan.

Hei ihmiset, suositelkaa mulle leffoja ja kirjoja. Nyt, kun mulla ei oo enää muuta kuin töitä, mulla on ehkä aikaa ja halua ryhtyä taas wnb-kulturelliksi. Ja muutenkin tekis mieli paeta todellisuutta ja lopettaa jo kaikki ällö sosiaalistelu, hyi.

Tää mun kulttuuritietämykseni on mulle vaan vähän arka paikka: musta tuntuu usein, että kaikki ovat nähneet ja lukeneet ja kuunnelleet enemmän kuin minä, vaikka tiedän, että oon kuitenkin keskivertonuorta... öööö, sivistyneempi? No joo, ymmärrätte varmaan pointin. Vaihtelevaa ylemmyyden- ja alemmuudentunnetta.

Leffamakuhan on siis tällainen: www.imdb.com/mymovies/list Nii-in, mikä säälittävä lista! Ihan hävettää julkistaa. Yläasteella kavereiden kanssa katsotut paskaleffat kasvattaisivat tuota määrää hiukan, mutta a) en muista nimiä tai b) en osaisi arvostella tai c) molemmat. Että voivoi, mikä menetys. Okei, ei mua tää harmita, vaan se, että tosiaan katsoin noihin aikoihin ihan turhia leffoja. Siis jos satuin joskus jopa jotain katsomaan. Ja nyt mua muuten alkoi inhottaa mun yläasteaikainen elämäni (ei mitenkään uutta sinänsä). Niin, vois taas käyttää lainausmerkkejä ton ympärillä: "elämäni". Mutta se siitä.

Siis enhän mä oikeasti mitään kirjojakaan oo lukenut. Nytkin toi Chuck Palahniukin Invisible Monsters olis tossa vieressä, mutta dataan mieluummin. Luin mä sitä sentään tänään, vau, oon ylpeä itsestäni. Lempikirjailijoita on joka tapauksessa tuon Palahniukin lisäksi Donna Tartt (kaikkien pitäisi lukea The Secret History eli Jumalat juhlivat öisin), Leena Krohn (ah mikä ihana ja viisas nainen, tähän mennessä oon lukenut kirjat Kertomuksia, Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, Pereat mundus, Datura tai harha jonka jokainen näkee, Kolme sokeaa miestä ja yksi näkevä – ja Kynän ja koneen saan toivottavasti kohta lisättyä tähän listaan, vihdoinkin), Mikko Rimminen (Pussikaljaromaani on parasta), Timo K. Mukka, Douglas Adams (tosi yllättävää varmaan), Erlend Loe (tykkään edelleen enemmän kirjasta Tosiasioita Suomesta kuin Supernaiivista, sori), Kari Hotakainen ja Charles Bukowski. Okei, melkein hävettää mainita toi vikakin – ja tämä ei johdu herra Bukowskin tuotannosta, vaan siitä, että se vaikuttaa usein joltain kulttuuripeniksen jatkeelta. Bukowskia on pakko lukea ja siitä on pakko tykätä, joo-o. Tekis siis mieli olla ernuista poikkeava ernu ja olla tykkäämättä.

Eli jos teille tulee mieleen jotain, mistä voisin nauttia, niin kommenttia vaan. Mattikin sais mielellään suositella tänne, kun en mä jaksais vanhoista mesekeskusteluista kaivaa miljoonia juttuja. Pitäis tietty pistää kaikki heti muistiin, mutten jaksa sitäkään.

(Edit. En kyllä tiedä, miksi mä tällaista pyydän, kun mulla on hirveästi kirjoja kesken. Ongelma ei siis yleensä ole se, etten keksisi mitään luettavaa, vaan se, että aloitan jonkin kirjan ja sitten toisen ja kolmannen enkä saa koskaan mitään päätökseen.)

tää on aina ollut ja luultavasti myös tulee olemaan mulle tärkein biisi devinin tuotannosta. ei edes the devin townsend bandin triumph tai mikään strapping young ladin biiseistä voita tätä. suhteeni life is all dynamicsiin lähti kehittymään 25.8. 2006, kun matti lähetti tän mulle.



(infinity-albumin aloittava truth on myös jotain niin tajunnan räjäyttävää, ettei tosi.)

silti mua ei jostain syystä jaksa kauheasti kiinnostaa juuri ilmestynyt ki-albumi ja kaikki ne tulevat projektit. ehkä tää on vähän sama juttu kuin uuteen ihmiseen tutustuminen. se ei tiedä musta mitään enkä mä mitään siitä, mikä on toisaalta kivaa mutta toisaalta myös turhauttavaa. pitää kertoa kaikki. näiden vanhojen devinin albumien – kuten terrian ja infinityn – kanssa on helppo olla, koska suhde on jo luotu.

en mä voi sille mitään, että oon aikalailla nostalgiaan taipuvainen ihminen: musta on hienoa, että oon kuunnellut näitä levyjä jo vuosien ajan. näihin liittyy muistoja. kaikki on tuttua, mutten kuitenkaan kyllästy. en myöskään usko, että tulisin koskaan kyllästymään lopullisesti. se mun lempibändeissäni (siis niissä harvoissa ja valituissa) onkin parasta. oon varma siitä, ettei ne jää miksikään yksittäisiksi vaiheiksi. sitten on niitä, joiden epäilen kestävän aikaa ja kulutusta. (melkeinpä tulee mieleen sternbergin teoria rakkauden eri muodoista...)

voitte muistuttaa mua tästä, jos joskus väitän, että en jaksa enää ikinä kuunnella esim. radioheadia.

Mua joskus tosissaan häiritsee se, että tuun niin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Ikään kuin mun ei pitäisi. Ikään kuin mun pitäisi mahtua johonkin tiettyyn muotiin: olla puhtaasti teini tai hippi, bilettäjä tai älykkö. Typerintä tässä on se, että kuvittelen muiden ajattelevan näin mustavalkoisesti. Vai mitä verbiä pitäisi käyttää? Ei kai kuvitteluni osu oikeaan?

Eräs mun ongelmistani on siis se, pitävätkö toiset mun toimintaani jotenkin typeränä. Ajatellaanko musta, että en mä oikeasti voi olla sitä tai tätä, kun teen kuitenkin näin tai noin. Esimerkkejä löytyy ihan vaikka mun LJ-merkinnöistäni. Tämä kyseinen merkintä saakoon edustaa sellaista asiamerkintää, josta voi ehkä tulla siihen tulokseen, että saatan myös joskus ajatella jotain. Otetaan rinnalle ihan mikä tahansa merkintä, jossa puhun ryyppäämisestä. Tai mikä pahinta: merkintä sisältää kuvia, joissa näkyy lonkero- tai siideritölkkejä joka puolella. Niin, Hanna taitaa sittenkin olla tosi nolo. Ehkä se on pärjännyt hyvin koulussa, mutta voi luoja, mikä teini se oikeesti onkaan. Miksi se esittää netissä olevansa fiksumpi kuin mitä se todellisuudessa on? Miksi sillä on galleriassa yhteisöjä kuten "Ajattele liikaa!" tai "Opettele argumentoimaan, kiitos", kun ei sillä varmastikaan ole mitään kunnon mielipiteitä?

Niin, tätä mä pelkään. Että ihmiset – kuten te – esitätte mielessänne noita kysymyksiä. Palataan kuitenkin siihen, että tulen erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Sen pitäisi olla hyvä juttu, totta kai. Vaarana vain on se, että saatan sortua miellyttämiseen. Matti on tästä mulle sanonut, ja tiedostan sen itsekin. Yritän olla mukava; en viitsi sanoa kaikkea mieleeni tulevaa ääneen. En osaa olla kärkäs. Pelkään, että ihmiset loukkaantuvat. Ehkä tää johtuu siitä, että otan itse tosi helposti itseeni kaikista pienistäkin jutuista. En välttämättä loukkaannu kenellekään, mutta ryven aina hetken itsesäälissä.

Mietin kuitenkin usein, että onko se miellyttämistä, jos puhun eri ihmisten kanssa niistä asioista, joista nekin on kiinnostuneita ja joista ne tahtoo puhua. Ei mua haittaa, jos joidenkin kanssa jutteleminen ei ole niin syvällistä ja vakavaa, puheenaiheet voi olla ihan arkipäiväisiä – ja siten siis "turhia". Toki tarvitsen sitten niitäkin, joiden kanssa voi mennä pintaa syvemmälle. Harmi vain, että useimmat tällaiset ihmiset halveksuvat aiemmin kuvattua kevyttä ja periaatteessa päämäärätöntä juttelemista eivätkä ymmärrä, miksi mua ollenkaan kiinnostaa olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät, no, ajattele liikaa. Tästä päästäänkin tuohon "ikään kuin mun ei pitäisi"-lauseeseen. Ja paskat. Miksi mun pitäisi olla mustavalkoinen ja lähteä luokittelemaan ihmisiä? Toivottavasti kukaan ei tosissaan ajattele, että jos pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä, mun pitäisi olla jatkuvasti kyseenalaistamassa kaikkien toimia ja sanomisia, etsiytyä vain tietynlaiseen seuraan ja vähätellä muita.

Joo, tietysti mäkin inhoan ihmisissä tiettyjä piirteitä – ja etenkin kiinnostuksenkohteita, kuten isänmaan puolustamista – mutta jos niitä ei ole häiritsevissä määrin, en näe mitään syytä, miksen voisi ainakin yrittää olla mukava uusia tuttavuuksia kohtaan. Ei sekään mua silti haittaa, mikäli toista ei kiinnosta tutustua – ellei siinä tyypissä sitten ole jotain erityisen kiehtovaa. Siis onhan se selvää, että toiset vaikuttavat huomattavasti mielenkiintoisemmilta kuin toiset, en mä sitä kiellä. Pointti on kuitenkin se, etten ole heti torjumassa sellaisiakaan ihmisiä, jotka eivät herätä mussa mitään kovin ihmeellisiä tuntemuksia. Kyllä ainakin musta se torjuminen vie enemmän voimia kuin se, että on esimerkiksi ystävällinen tällaisia tyyppejä kohtaan.

Ehkä yritän tällä kaikella vain sanoa, että oon melko moniulotteinen persoona, minkä toivoisin kaikkien ymmärtävän ainakin jollain tasolla. Ja jotta saisin tätä laajennettua itseni ulkopuolellekin, niin on tää myös jonkinlainen puheenvuoro ihmisten luokittelua vastaan.

Pakko lainata SMG:tä (vaikka sitä noin joka toinen LJ:ssä harrastaakin): mitä tahansa minusta odotat / sitä en ole. Mua kiinnostaisi tavata teidät kaikki myös siitä syystä, että saisin tietää, miten netin kautta saamanne kuva poikkeaa siitä, minkälaisena näette mut muuten. Ihan vain mielenkiinnon takia – ei sen, että kuvittelisin teidän oikeasti olevan yhtään perillä siitä, mitä olen.

( loppuun voisin lisätä tämän tekstin, joka löytyy nykyään profiilistanikin )

Näin unta, jossa oli sota käynnissä. Tapoin taksinkuljettajan tai ainakin taksinkuljettajaksi pukeutuneen miehen, joka yritti tunkeutua meille. Se ei huomannut mua heti, Teppo sai sen hämääntymään. Ammuin kodinhoitohuoneesta neljä luotia. Taksinkuljettaja ei ehtinyt ampua ollenkaan.

Myöhemmin keskityin liikaa oman aseeni käyttöön enkä siksi tajunnut väistää luotia, joka osui mun sydämeeni. Näin edessäni pienen ruudun, joka näytti, että pulssini oli 33. Siitä myös kuului jotakin sen suuntaista, etten saa koskaan tietää, mikä on mun viimeinen sydämenlyöntini. Herätin itseni.

---

Oon jo tänään ehtinyt tuntea itseni aika nörtiksi (ja harvemminpa tunnen), koska väänsin järjestelmäasetuksia niin, että sain netin taas toimimaan. Iskä taisi eilen muuttaa niitä, jotta se sai siirretyksi mun koko tunnukseni vanhalta koneeltani tälle MacBookille. Itse pistin Fragilen soimaan ja luin suomen kieltä samalla, kun se rötkötti koneiden kanssa tossa lattialla ja yritti hoitaa tän jutun kuntoon. Oltiin yritetty tätä jo aiemmin, mutta jostain syystä yhteys koneiden välillä katkesi (suunnilleen siinä vaiheessa, kun latausta oli mennyt parisen tuntia ja oli vielä tunti jäljellä), eikä saatu kaikkea siirretyksi. Tällä kertaa yhteyttä ei meinattu saada edes muodostettua. Mutta nyt tässä siis on kaikki niin kuin ennenkin, ah.

---

Tänään on täydellinen päivä kuunnella Synchestraa ja mennä kirjastoon. Lue: kesä.